Nyt tulee täyteen vuosi siitä kun lapseni joutui muuttamaan pois luotani isänsä luokse Ruotsiin.
Kuulostaa aivan hullulta ja niin se onkin.
Ollaan aina asuttu kahdestaan lapseni kanssa (joka tänä päivänä on 7,5v.). Eli emme ole koskaan olleet perhe tämän isän kanssa. Neljä vuotta ehdimme asua suomessa. Muutimme Ruotsista tänne vuonna 2008 ja siitä lähtien ollaan istuttu oikeus saleissa. Vastapuoli on syyttänyt minua asiasta jos toisesta ja tietysti kun hän heittelee syytöksiä niin oikeuden täytyy tarkistaa asia että onko niissä perää. Vastapuoli mm väitti että minulla olisi jokin PAS-syndrooma.
Googletin ja löysin siihen vastauksen, eli se syndrooma on sellainen jossa lähivanhempi koittaa loitontaa etä vanhempaa.
Tämähän tuntui jo niin hullulta koska vastapuoli etävanhempanahan on tällaista harrastanut aina selittämällä pienelle lapselle yhtä sun toista ja sanonut mm että äitiä ei kuulu halata eikä pussata. Kyllä se mun lapseni on osannut jotain kertoakkin vaikka onkin ollut pieni jo tuolloin, ja osan on ihan itse kyllä osannut arvata että mistä se teksti on alunperin kotoisin mikä lapsen suusta tulee kun ei ole hänen tapaisiaan lauseitaan. Kyllähän jokainen äiti oman lapsensa tuntee.
Kerrankin lapsi oli ollut tapaamassa isäänsä ja kun hän tuli kotiin, menin häntä satamaan vastaan, jossa treffit oli. Lapsi juoksee iloisesti luokseni ja huuta iloisesti: Äiti, äiti, isi käski sanoa että mä en halua tulla sun luo. Ni mä en halua tulla sun luo.
-Ai niinkö se iskä käski? -Joo. No joko mennään kotiin äiti? (lapsi 3v).
Vastapuoli tuntuu tekevänsä ihan kaikkensa kiusatakseen minua.
Kaikken hulluinta oli viimeinen istunto käräjillä kun vastapuoli keksi että hän hakeekin asumisen itselleen. Vaikka lapsi ei ole koskaan asunut hänen kanssaan, ja vasta suomeen muutettuamme on heidän tapaamisetkin olleet säännöllisiä. Ajattelin istunnossa että, ei voi olla totta, mitä tuo ihminen oikein ajattelee?? Ja millä? Hän on koko ajan keksinyt perättömiä asioita minusta ja mitään vikaa ei oltu minussa todettu, päinvastoin, oli todettu että lapsella on erittäin hyvät oltavat ja kaunis ja siististi sisustettu koti ja kaikki lapsen asiat ova kaikin puolin kunnossa luonani, että ei todellakaan ole mitään syytä minkäänlaiseen huolen lapsen huollosta eikä mistään muustakaan.
Kuitenkin viimevuoden jouluussa 14 pv tuli käräjiltä päätös jossa luki että vastapuoli oli saanut kuten haluaa. Eli lapsi muuttaisi hänelle 1.1.2012 alkaen.
WHAT!!!
Miten Suomessa voi tällaista tapahtua??
Äiti ja lapsi erotetaan toisistaan kahdessa viikossa!
Syyksi oli kirjoitettu että vastapuoli on enemmän yhteistyöhaluinen/kykyinen.
Minä kerroin että yhteistyö ei toimi ja vastapuoli väitti että toimii oikein hyvin. (?!?!) Istutaanko tuolloin monta vuotta oikeudessa jos se toimii?
Lähdin alunperin oikeuteen koska olin saanut neuvon jo parilta eri viranomaistaholta kehotuksen hakea yksinhuoltajuutta tässä meidän tilanteessa jossa yhteistyö ei todellakaan toimi.
Ni menetin sitten koko lapseni…. syynä että en ole tarpeeksi yhteistyökykyinen (???)
Vuoden olen taistellut että saisin lapseni takaisin kotiin. Lapsi itse puhuu että koska hän pääsee taas kotiin? Kun saamme puhua puhelimessa.
Soitan nimittäin kolmisen kertaa viikossa, mutta vastapuoli kontrolloi puheluita ja häiritsee kaikin keinoin ettei lapsi pysty keskittymään lainkaan puheluihin. Jouluaattona kun soitin sain puhua hetken, sitten yhtäkkiä lapsi alkaa kirkumaan ja poistuu. Vastapuoli tulee puhelimeen ja haukkuu minut pystyyn ja syyttää minua lapsen käytöksestä. Kuitenkin tuli esille että hän oli rakentamassa leegoilla ja kaikki ei mennyt ihan putkeen siinä. Pyysin saada puhua uudelleen. Puhelu mykistyi täysin noin minuutiksi ja sen jälkeen vastapuoli tuli puhelimeen ja sanoi: Ei se kuule halua puhua sun kanssa!
Tämä on todella pieni osa kaikesta, myös jouluaaton puhelusta, mutta että tällainen yhteistyö tämä.
Hulluinta on ettei kukaan tunnu pystyvän tekemään asialle mitään. (?) Voiko todella yksi nainen päättä yhdellä päätöksellä tuolloin 6,5 vuotiaan lapsen elämästä näin radikaalisti ilman että kukaan voi enää puuttua asiaan? Moni on saanut lukea päätöksemme ja ihmettelee oikein toden teolla että miten ihmeessä tämä on mahdollista. Sitä tässä itsekkin ihmettelen ihan joka päivä.
Mun muruni <3
Brejkdance harrastuskin sit jäi kahden vuoden tanssimisen jälkeen 🙁
Kiipeilyn sankari 🙂
Tänne jäi lapseltani brejkdance ja jalkkis harrastus. Kaverit pihalta ja tarhasta/eskarista. Sukulaiset, ystävät ja tuttavat. Koti ja äiti.
Iso muutos molemmille.
En ymmrrä miten tässäkin on ajateltu muka lapsen parasta.
Nyt saan käydä kerran kk moikkaamassa lastani ruotsissa ja lomilla hän saa tulla kotiin.
Tuntuu kun olisin tehnyt jotain todella kamalaa ja ihan kuin tämä olisi jokin rangaistus.
Perheissä joissa lapsesta ei välitetä pätkän vertaa yms niin heillä kyllä saa olla lapset kotona, mutta minulta joka on aina ollut huolehtivainen äiti ja aina katsonut lapsen tarpeet edelle muiden ja muutenkin hoitanut lastani parhaan mahdollisen mukaan niin minun lapseltani lähti koti alta… aivan käsittämätöntä!
Toivottavasti joku saa silmänsä auki totuudelle ja oikeus vielä toteutuu ja lapseni saa palata kotiin ja jatkaa harrastuksiaan yms mitä kaikkea meillä täällä oli.
Oikeuteen en kyllä enää tänäpäivänä lähtisi mistään hinnasta. Koittaisin kyllä kaikin keinoin välttää sitä. On sen verran kauhu kokemusta tullut nyt. Ja kaikki tämä tieto minkä omistan tänä päivänä niin pistää miettimään että miten yhteiskunta toimii, vai toimiiko se…
Ja kuinka paljon oikeudessa voi puhua puuta heinää niin että tuomarit jopa uskovat sen.. eikö ne näe läpi? Tuomariksi pääseminen pitäisi edellyttää jonkun asteistä lääkärin tutkintoa myös. Sillä onhan se kumma että toinen pyörittää oikeussalissa kaikkia oman sormensa ympärille ja saa kaikki uskomaan hänen puheitaan vaikka todistusainestot sanoisivat mitä. Ja että lopputulos on vielä tämä mikä se nyt on.